
Pistäydyttiin tänään Habitaressa katselemassa mitä siellä oli tarjolla. Oltiin heti aamusta paikalla kun ovet aukesivat, joten saatiin aika rauhassa katsella eka tunti. Aloitettiin "pikkusälästä", eli 1- ja 2-halleista. Väkeä alkoi tulla enemmän klo 11 aikaan, ja varsinkin halli 6, jossa olivat keittiöt, kylpyhuoneet, sohvat ja muut isommat, oli tosi täynnä! Samoin kuin tuo "pikkusälä-halli", hyvä kun liikkumaan pääsi! Kaikenlaista kivaa siellä oli ja inspiraatiota tuli, mutta ostoksia tuli tehtyä sieltä vain kaksi. Magisson keittiörättiteline ja Luhdan Finlandia-tuikkukuppi mattana.

Takaisintulomatkalla piti pysähtyä Halikon Shellillä tankkaamassa, ja bongasin siitä vierestä
Design Hill-kaupan, jossa on samassa Pinetta-tehtaanmyymälä. Siellä oli vaikka mitä ihanaa! Hillitsin kuitenkin itseni, ja mukaan tarttui vain tuo kesän ja mökin sauna- ja takkapuut mieleen tuova puukuutio. Aika turha varmaan, mutta niin söpö! Siitä tulee hyvälle mielelle, ja se on pääasia! Rättiteline päätyi keittiön sijasta kodinhoitohuoneeseen, jossa se palvelee tarkoitustaan oikein mainiosti. Keittiön allas oli liian matala siihen, että sen olisi saanut piiloon, mikä koko telineen tarkoitus on. Pitänee väkertää kuivauskaappiin joku tiskirättiteline vaikka rautalangasta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti