sunnuntai 23. elokuuta 2009

Tästä se lähtee...

Puutarhan perustaminen nimittäin! Eilen käytiin Viherlassilassa puutarhaostoksilla. Aivan ihana lämmin syysaamu, mikä voisikaan olla parempi hetki hankkia tulevaan puutarhaan ensimmäiset kasvit! Viherlassilassa oli todella hyvä ja asiantunteva palvelu, puutarhuri osasi suositella meille juuri sopivat puut ja pensaat, ja antoi vielä hyvät hoito-ohjeetkin. Ja pakkasi peräkärrynkin, jossa hommaa tosiaan riitti! Mukaan nimittäin lähti 32 kpl kartiotuijia, 2 omenapuuta, 3 karviaispensasta, 2 pensasmustikkapensasta, 2 norjanangervoa, ruskokirsikkapuu koristeeksi etupihalle sekä kirsikka-, luumu- ja päärynäpuut. Niiden lisäksi tukikepit puiden taimille, että puut saavat kasvaa rauhassa suoraan, sitomisnauhaa niille, multaa pensasmustikoille (ne haluavat ilmeisesti happamampaa kuin muut), verkkoa puiden suojaksi, nurmikon siemeniä, syyslannoitetta ja kuorikatetta. Mahtuivat peräkärryyn ja autoon oikein hyvin, tosin kiusattiin kanssa-autoilijoita ajamalla neljääkymppiä kotiin. ;)


Tavoitteena on ensi vuodelle jo nätti piha, mutta pitkällä tähtäimellähän tätä tehdään... Puun taimet ovat hentoisia vielä pitkään, eikä suuresta sadostakaan kannata vielä haaveilla. Huomenna kaivinkonetyyppi kaivaa noille istutuskuopat, ja illalla töiden jälkeen isketäänkin jo taimet paikalleen! Nyt ne ovat autotallin täytteenä, auto ei sinne mahdu ollenkaan (eikä sitä sinne edes saisikaan, koska oven edessä on iso kasa soraa, joka levitetään huomenna etupihalle ;) ). Nurmikko kylvetään keskiviikkona, Viherlassilasta saa nurmikkojyrän ilmaiseksi lainaksi kun ostaa 10 kg nurmikonsiemeniä. Me ostettiin niitä 20 kg... ;) Haetaan jyrä tiistaina, jolloin jyrätään piha, ja keskiviikkoaamuna kylvetään siemenet ja jyrätään uudestaan. Harmi, kun molemmilla on ensi viikolla iltaviikko, hommiin pääsee illalla vasta seitsemän aikaan! Mutta toisaalta aamulla ehtii sitten myös tehdä jotain, nukkuminen kun ei kuitenkaan onnistu pitemmälle kuin 6.30... Puuhaa siis riittää tuleville päiville, mutta sitten ollaankin saatu kaikki Taloon liittyvät isot asiat tehtyä, ja voidaan keskittyä pikkujuttuihin, kuten esim. sisustamiseen ja viimeistelyyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti