Viherpeukaloni on vielä ihan keskellä kämmentä, mutta toivon, että tässä talven ja tulevien kesien aikana se löytää oikealle paikalleen, ja saan nauttia kauniista puutarhasta ja sen hoidosta ilman pelkoa siitä, että mokaan kaiken. ;) Kaivinkonetyyppi ei tänään päässytkään paikalle sairauden vuoksi, joten piti käydä autotallissa kastelemassa puutarha... Toivottavasti ne pärjäävät siellä huomiseen, jolloin pitäisi saada vihdoin ne istutuskuopat aikaiseksi! Kiirettä kyllä tulee huomenna pitämään, jos istuttamaan pääsee vasta joskus 19 aikaan, ja pitäisi saada jyrättyä pihakin keskiviikkoaamun nurmikonlaittoa varten. Ei ole kivaa kun aikataulut menee näin sotkuun!
Jatketaan siis puutarhateemalla. Viherlassilassa, jossa käytiin ostamassa taimet, oli aivan ihania pieniä pihayksityiskohtia näytillä. Ihastuin todella tähän suihkulähteeseen, ja liuskekiviin ja koko kokonaisuutee! Tuollaisen haluan ehdottomasti joskus omalle pihalleni, täytyy sopivaa paikkaa katsella, kun on ensin taimet laitettu paikalleen. Olen muutenkin ihastunut liuskekiviin, aion laittaa niistä polun etupihalta takapihalle ja ruokailuryhmän alle tasanteeksi. Ja sitten tosiaan tuon suihkulähteen ympärille joskus. Toivottavasti ne eivät ole mitään tuhottoman kalliita kuitenkaan, pihaan menee hirveästi rahaa! Mutta mottona on tehdä kerralla kunnollinen, joten olen varautunut rahanmenoon. Pääasia, että tulee nättiä ja sellaista kuin haluan! Tuo metsäinen puutahra on muutenkin mieleeni, näin metsänreunassa kun asustellaan, mutta haluan pihalleni myös nurmikkoa, missä pelailla vaikka Mölkkyä ja sulkapalloa...


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti